KOPOLAN TEATTERI

Huvin vuoksi - jo vuodesta 1994

KOPOLAN TEATTERI

Haapajärven Kopolan kylään perustettiin harrastajateatteri vuonna 1994, joka sai nimekseen Kopolan harrastajateatteri. Ensimmäisen näytelmän ryhmä teki omin voimin, mutta jo syyskauden 1995 alussa sai teatteri ohjaajakseen Kari Kravun Nivalasta.

Heti alusta lähtien ryhmän henki oli niin tiivis, ja verrattavissa suureen yhteiseen perheeseen, että Karikin tunsi tulleensa kaltaisiensa joukkoon. Vaikka vuosien saatossa ryhmästä on toisesta päästä jäänyt porukkaa ”eläkkeelle”, on vastapainoksi saatu nuorta verta, ja teatteriporukan henki on säilynyt samana. Yhteiset ilot ja surut on jaettu halaamalla.

Vuoteen 2019 kevääseen mennessä Kopolan teatteri on esittänyt 28 näytelmää ja saanut vierailla Ruotsin suomalaisten ilona 8 kertaa.

Näytelmäharrastuksen tuoma kipinä kantaa teatterilaisten mielissä läpi heidän elämänsä.

NÄYTTELIJÄT

Jumala – Marko Ahola
Aatami – Risto Saviluoto
Eeva – Monica Paananen
Ritva Ala-Kypärä – Marita Junno
Jorma Ala-Kypärä – Juha Pieksämäki
Riina Kuivalainen – Johanna Ruostetsaari
Keijo Kuivalainen – Teijo Jussila
Saija (Sabina) Sysimaa – Leila Kopola
Satu Vattu – Anne-Mari Teppo
Olli Vattu – Risto Saviluoto
Milla, Satun lapsi – Iita Prättälä
Helmi Huukko – Hilkka Nikula
Ukko Huukko – Marko Ahola
Pentti, Helmin vanha tuttu – Jukka Kukkola
Jake, skeideilijä – Iita Prättälä

Baarimikko – Risto Saviluoto
Aura Kauramaa – Iita Prättälä
Auran isä – Jukka Kukkola
Karju Kentula – Marko Ahola
Kari Melasvuo – Teijo Jussila
Riitta Veisunen (Ritva) – Marita Junno
Heikki – Juha Pieksämäki
Toimitusjohtaja Erkki – Risto Saviluoto
Autokauppias – Monica Paananen
Vanha mies (Pentti) – Jukka Kukkola
Nuori mies – Teijo Jussila
Nyökkäilijä – Risto Saviluoto
Valo/äänet – 
Kuiskaaja –
Ohjaus – Marja Hannula

 

JOHTOKUNTA

Puheenjohtaja
Leila Kopola
Sihteeri
Sirpa Leskelä
Muut jäsenet
Raimo Aho
Hilkka Nikula
Johanna Ruostetsaari
Monica Paananen

Juha Pieksämäki